tiistai 16. huhtikuuta 2019

2019

Jaahas aikaa on mennyt yli vuosi viime kirjoittelusta. ei vaa ole ollut aikaa kirjoitella.
Jos nyt parantaisi tapansa. Viime vuonna kesällä 2018 otj hankkari reagoi. Sitä hoideltiin kylmäystä, lampaanvilla ja reilu tunnin kävelylenkkejä koppakärryillä. Lokakuun alkupuoliskolla pääsimme lisämään hölkkää mukaan ensin 2x vko marraskuun alkuun sen jälkeen lisättiin 3-4x vko. Joulukuussa pääsimme ajamaa hiittiä normaalisti. Joulukuun lopulla ajoimme sitten yhden startin. Ja jalkoja on hoidettu kokoajan kylmäämällä ja lampaanvilloilla sekä mahdollisimman paljo ulkona.

Sitten vaihtuikin jo vuosi. Niin se aika vaan menee hujauksessa. Nyt tammikuusta lähtien ollaa ajettu 2xvko hiitti ja 3-4x vko kävelyä/hölkkää. Muutama startti ollaa ajettu, mutta viimeinen rutistus on puuttunut. Maaliskuun loppuun oli ilmoitettu, mutta joutui jäämään pois kun tuli imppari otj. Kävin sen varmuudeksi ultraamassa ku oli sama jalka joka viime kesänä reagoi. Ihan vaa varmuudeksi. Viikon sain huilata. Nyt ollaa taas normi rytmissä. Viime su (14.4) menin ratahiitin Valssin seurana. eka tuhat oli 1,35 ja toine tuhat oli 1,42.
Jäin hieman painamaan rinnalle. Nyt on ilmotettu starttiin su( 21.4.). Jouduin kylläkin 80m takamatkalle.

KUVATTU 2018 KESÄLLÄ





 

maanantai 26. helmikuuta 2018

2018

Ja jälleen kerran on aikaa mennyt kirjoittelusta. Kalle viimenen startti viime vuonna oli 21.syyskuuta. Ni sen jälkee on ollut talvitauolla. Syksyllä (-17) on hoidettu jalkoja, joten ollaa treenailtu kevyesti. Nyt näin helmikuun (-18) ollaa pikkuhiljaa otettu hiitit mukaan. Jos tämä kausi voitaisiin korkata huhtikuussa.


Kalle on myös päässyt kokeilee juoksutuksen saloja
Nyt kun omistajat lomailee ni Kalle saa kanssa lomailla sen aikaa myös.
Ens viikolla sit jatkuu treeinailut.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Kesä jatkuu syksyisin ilmoin

Kalle oli lomalla 26.-17.7.2017 koska itsekin pidin lomaa.
Loman jälkee Kallea on ajeltu ja hiitattu. Kalle juoksee seuraavan kerran Orimattilan paikallisraveissa perjantaina 28.7.2017. Jatketaan sen jälkee kirjoittelua..




Tälläiset kuvat sain laitumelta. Herra oli laittanut loimen uuteen uskoon.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kevät tulee....

Kun Vermossa oli kausi korkattu... Niin matkaa jatkettiin Lappeessa HPL ( hyvin pitkää laukkaa). Startin jälkeen katsoimme hampaat olihan niissä hieman piikkejä. no se saatiin hoidettua ja tuli muutama päivää doping varoaikaa... Sen jälkee vain nautittii keleistä treenaillessa.  Sarjoja ei tahtonut löytyä.
 Vermossa tauolta paluustartti 4. 29,8


Lappeen jälkeen käytii Kouvolassa jossa ei mennestystä tullut. Sitten matkasimme taas pääradalle Vermoon, jos vaihekkaan alun jälkeen 7. 29.8 (60m takamatkaa).Nyt startti vuorossa on Jokimaa  20.4.2017 katsotaan miten siellä käy, Ehjä juoksu ja rahasija on plussaa...

lauantai 18. helmikuuta 2017

Kausi 2017 korkattu

Nyt on sitten kausi 2017 korkattu käyntii...
15.02.2017 Vermo, Helsinki 4. 29,8
http://tototv.icareus.com/web/guest/archive?fileId=28635241
Siitä näkee miun avaus startin.
Seuraavana päivänä olikin palauttelulenkki  eli tunnin reipas kävelylenkki.


Kalle lämmitykseen lähdössä💖💖💖💖💖💖
Seuraavaa starttia katsellaan viikon päähän. Sitä ennen vain pientä liikuttelua kunhan kelit sen sallivat.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

2017

Nyt on siis aikaa mennyt viime kirjoittelusta.. Ei vaa ole saanut aikaseksi mitää ...
Paikallisravien jälkee juoksin 8 starttia vaihtelevalla menestyksellä. Marraskuun lopussa 24.11 oli ilmoitettua starttiin, mutta tuli takapakkia kun jalat turvotteli. Sitä oli liikenteessä muissakin talleissa. No loppu vuosi meni hissukseen ajellessa. Joulukuussa omistajani lomaili Gran Canarialla viikon verran .
Jalat oli sulaneet kun antoi miun olla vain. Kun oli hyviä keliä olin yöt ulkona se auttoi kanssa aika paljon ku sai liikkua hissukseen tarhassa. Tammikuu on treenailtu 4 x viikossa. Hyvin on mennyt ja tääläin ku on jatkettu ni helmikuun 15. päivä alkaa kausi 2017... Sitten katsotaan miten jatketaan siitä eteenpäin.

Jesse on porkkanoita miulle syöttänyt ni olen ollut kiltisti. Eilen( ti 8.2.) Jesse kävi miun selässä. On se rohkea poika.
 Sara kävi Kallella ratsastamssa. Sai vähän treeneihin vaihtelua.
<3
Rakkauspakkaus
(On tullut siitä kun Jesse kerran raveissa sanoi ku loimia laitoin päälle. Näin että kun loimet ottaa pois ni alta löytyy rakkautta <3)

perjantai 16. syyskuuta 2016

Elokuu

Nonii elokuun alusta lähtien ollaa treenailtu ja muutama starttikin ajettu. Maanantaina tuli laitumelta ni perjantaina oli Orimattilan paikallisravit , jossa tuloksena oli laukan kera toinen sija... 
Ollaa hierottu ja treenailtu ihan normaalisti...







Vaihtelua treeneihin ei aina radan, metsälenkin tai suoran pyörimistä..


2019

Jaahas aikaa on mennyt yli vuosi viime kirjoittelusta. ei vaa ole ollut aikaa kirjoitella. Jos nyt parantaisi tapansa. Viime vuonna kesäl...